Käytiin tänään eräässä palaverissa esikoisen kehitysasioiden tiimoilta. Palaverin loppupuolella tuli ilmi että meille olisi suositeltavaa laittaa Joel päiväkotiin, ainakin osapäiväiseksi. Kysyttiin, miltä se minusta tuntuu? Ensimmäisenä ajatuksena se tuntuu väärältä.
Olen aina ollut vahvasti sitä mieltä, että kotiäidin lapset kuuluvat kotiin. Subjektiivisen päivähoito-oikeuden puolestapuhuja en ole koskaan ollut enkä sellaiseksi helpolla ryhdykään. Radikaalisti sanottuna, en ymmärrä miksi joku tekee lapsia ja sysää isommat muiden hoidettavaksi jotta olisi helpompaa kotona vauvan kanssa. Pyrin kuitenkin suvaitsemaan muiden valinnat, eiväthän ne loppupeleissä minulle kuulu. Mutta että itse asettaisin itseni samaan tilanteeseen, viemällä yksi lapsistani päiväkotiin, vaikka itse hoidan pienempiä kotona? En olisi voinut kuvitella itseäni sellaiseen tilanteeseen, jossa joutuisin näitä asioita miettimään.
Kuitenkin puhuttaessa oman lapsen terveyteen ja kehitykseen liittyviä asiosita, silloin ääni kellossa muuttuu äkkiä. Olisiko päiväkoti silti paras paikka tukea lapseni kehitystä ja edesauttaa ongelmatonta siirtymää esikouluun ja siitä kouluun? Kolmen tunnin kerhopäivät vailla varsinaista varhaiskasvatussuunnitelmaa ei ehkä riittävästi vastaa lapsen tarpeisiin. Olisiko hyvä viettää vuosi päiväkodissa ennen esikoulun aloitusta? Teenkö lapselleni hallaa, jos pidän liian tiukasti kiinni omasta ideologiastani kieltäytyen toimimaan asiantuntijoiden suositusten mukaisesti?
Asiassa mietityttää tietenkin osittain myös taloudelliset syyt. Vaikka pärjäämme taloudellisesti ihan hyvin, muutokset olisivat silti merkittäviä. Espoon kuntalisää ei makseta, ellei kaikki perheen lapset ole kotihoidossa, se tietäisi parinsadan euron pudotusta kuukausituloissa. Päivähoitomaksuista en ole ihan kärryillä, mutta olettaisin niidenkin olevan muutaman satasen luokkaa. Lähestyessämme viidensadan euron heittoa kuukausibudjettiin on kyllä tärkeää miettiä tarkkaan hoidon tarve, ja sen vaikutukset Joeliin ja koko perheeseen, niin henkisesti kuin taloudellisestikin. Viisisataa euroa siitä, että kolmen tunnin kerhopäivät kolmesti viikossa muuttuvat viiden tunnin hoitopäiviksi kolmesti viikossa. Siitä, että joutuu kuskaamaan lapset aamulla kahteen eri paikkaan. Ja sitten tietenkin ne henkiset vaikutukset koko perheeseen. Olisiko tästä loppupeleissä enemmän hyötyä vai haittaa?
Onneksi näitä asioita on vielä aikaa sulatella ja miettiä, sillä mahdollinen päiväkodin aloitus olisi edessä vasta syksyllä. Päivähoitopaikkojen pula kuitenkin huolestuttaa ja mietinkin, että voisihan sitä laittaa hakemuksen vaikka varalta - ei siinä menetä mitään jos myöhemmin päättää olla ottamatta paikka vastaan. Varsinkin, jos toivoo pääsevänsä johonkin tiettyyn päiväkotiin, mahdollisuudet lienevät suuremmat jos on ajoissa liikenteessä.
Mitä mieltä te lukijat olette lapsen päivähoitojärjestelyistä vanhemman hoitaessa muita lapsia kotona? Onko subjektiivinen päivähoito-oikeus hyvä asia, vai viekö se paikkoja suuremman hoitopaikan tarpeen omaavilta perheiltä? Mikä on tarpeeksi hyvä syy viedä lapset hoitoon, jos on itse kotona?